Atopialiitto
Tulosta tämä sivu

Atopiaväkeä koolla Rovaniemellä


Iholiiton Rovaniemen aluetoimistolla oli 28. helmikuuta 2015  koolla atopiaväkeä ympäri Suomen. Paikalla oli Lapin Atopiayhdistyksen ja Atopialiiton hallituksen väkeä, sekä Iholiitosta Risto Heikkinen ja Riitta Matinlompolo.

Päivä aloitettiin Lapin Atopiayhdistyksen kevätkokouksella, jonka alussa vietettiin historiallinen hetki kakkukahvien kera. Rovaniemeläinen Kaija Hämäläinen (75) kutsuttiin Lapin Atopiayhdistyksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Yllätys saatiin pidettyä loppuun asti ja niin Kaija, kuin paikallaolijatkin liikuttuivat arvokkaassa hetkessä.

-       Kun vaan menee ja tekee, niin ne omat rempat unohtuu. Kaija kertoo nauraen. Ja kun antaa niin myös saa, Kaija jatkaa.

Kaija on yhdistyksen perustajajäsen ja hän on ollut mukana yhdistyksen hallituksessa sen perustamisesta alkaen. Lapin Atopiayhdistys ry, aikaisemmalta nimeltään Pohjoisen-Suomen Atopiayhdistys ry on perustettu vuonna 1996. Yhdistyksen perustamista oli tukemassa Iholiiton silloinen työntekijä Tuula Kokkonen.

-       Iholiitossa todettiin silloin, että atopiaa sairastavia on Suomessa paljon. Jotta atopiaa sairastavat saisivat vertaistukea ja atopia yhtenä ihosairautena tulisi paremmin ihmisten tietoisuuteen, olisi hyvä perustaa paikallisia yhdistyksiä tätä työtä tekemään, muistelee Tuula Kokkonen yhdistyksen perustamisvaiheita.

-       Muutama vuosi myöhemmin perustettiin valtakunnallinen Atopialiitto tukemaan paikallisyhdistysten toimintaa ympäri Suomen, Tuula jatkaa.

Yhdistyksen perustamisesta alkaen Kaija on toiminut yhdistyksen hallituksessa, toimien ensimmäiset 15 vuotta taloudenhoitajana. Kaijalla on aina ollut intoa ja aikaa osallistua monenlaisiin talkoisiin. Lisäksi Kaija on ollut aktiivisesti mukana mm. järjestämässä Ihopäivä-tapahtumia ympäri Lapin ja koulutettuna vertaistukihenkilönä hän on toiminut olkapäänä toisille atopiaa sairastaville. Lisäksi Kaija on osallistunut valtakunnallisiin Atopialiiton kokouksiin, vieden lappilaisen näkökulman valtakunnan asioihin.

Tilaisuudessa oli paikalla myös Atopialiiton puheenjohtaja Pasi Holopainen ja hän korosti suomalaisen vapaaehtoistyön merkitystä. Hän myös kiitti Kaijaa Lapin atoopikkojen eteen tehdystä työstä ja kannusti muita jatkamaan hyvää ja tärkeää työtä.

 

Atopialiiton hallitus on viime aikoina jalkautunut pitämään hallituksen kokouksia ympäri Suomen. Nyt kokous pidettiin Rovaniemellä ja samalla tutustuttiin Lapin Atopiayhdistyksen väkeen. Lisäksi päivän aikana kuultiin Risto Heikkisen terveisiä sosiaalietuuksista ja niihin tulevista muutoksista. Yhteinen kokouspäivä oli tiivis mutta antoisa. Nyt on kohdattu ja keskustelut aloitettu, tästä on hyvä jatkaa.

Mikäli kiinnostuit Lapin Atopiayhdistyksen toiminnasta, ota yhteyttä. Yhteystiedot lehden lopun Allakassa.

 

 

Kuva ja teksti: Mervi Saukkoriipi

 

 

 ----------------

Tämä on Sinulle Kaija Hämäläinen


Kun 18 vuotta sitten yhdistyksemme perustettiin, yksi perustajajäsenistä olit Sinä Kaija.


Kaija on lämminhenkinen, iloinen ja tasapainoinen persoona. Hänen auttamishalunsa kumpuaa varmaan lapsuudesta. Hänen vanhemmat ovat Karjalan evakoita. Eikä elämä ole Kaijaa kohdellut silkkihansikkain, vaan rosoisuudesta löytyvät ne kultajyvät.


Kaija on ollut mukana monissa atopiayhdistyksen tapahtumissa, mm. Ihopäivissä, järjestöjen esittelytilaisuuksissa, hallituksessa. Hän on edustanut meitä myös valtakunnallisissa kokouksissa sekä toiminut vertaistukijana. Atopiatoiminnan lisäksi Kaija toimii myös muissa järjestöissä jakaen ruokaa, myyden arpoja ja toimien tukihenkilönä.


Jos puoletkaan ihmisistä olisivat yhtä vireitä kuin Kaija yhteiskunnassamme ei olisi mitään hätää. Emme olisi kuulleet syrjäytyneistä, yksinäisyydestä ja ahdistuksesta.


Kaijan valoisa ja positiivinen elämänasenne vaikeuksista huolimatta johtaa siihen, että kutsumme hänet yhdistyksemme kunniajäseneksi. Tämä kunniajäsenyys on voimassa aina.

 

(Lapin Atopiayhdistys ry:n puheenjohtaja Ritva Kaisajoen puhe kunniajäsenyyden luovutushetkessä)



LapinAtopia Kevätkokous 28.2.2015rajattu
Rovaniemellä oli koolla atopiaväkeä ympäri Suomen. Kunniajäseneksi kutsuttu Kaija Hämäläinen kukkien kera edessä. Kuva: Mervi Saukkoriipi




Posa Kevätkokous 2011
Edessä yhdistyksen varapuheenjohtaja Reetta Juntunen ja takana toisella radalla Kaarina Keskikuru


Lapin Atopiayhdistys ry

Kotipaikka: Rovaniemi

Yhteystiedot:

pj. Ritva Kaisajoki
varapj. Reetta Juntunen

Yhdistyksen puhelin: 046 6144506
Yhdistyksen sähköposti: pohjoinen(a)atopialiitto.fi


Vertaistukijat:
Reetta Juntunen, reetta.juntunen(a)suomi24.fi

Kaija Hämäläinen, 040 8351446


Vertaistukijat
Lapsiperhevastaavat

Syksy, Tornionjokilaakson ruska, Ritva Kaisajoki
Syksy, Tornionjokilaakson ruska, Ritva Kaisajoki



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä